Isänä oleminen on ihanaa!

Tunnetta on vaikea kuvailla, mistä kaikista asioista se nousee. Onnellisuuden tunne on eräänlainen pohjavire, joka kestää myös vaikeat ajat. Isäksi tuleminen tapahtuu vain kerran, sen jälkeen se on isänä olemista. Ensimmäisen lapsen syntymä on ollut elämäni varrella tunnekokemuksista ehdottomasti suurin. Se oli niin suuri, että teki melkein kipeää. Kyyneleet valuivat pitkin poskia, kun sain syliini Katjan alle tunnin vanhana. Olin valmentautunut olemaan synnytyksessä mukana, mutta Katja puristi kohdussa napanuoraa polviensa välissä niin lujaa, että sydänäänet alkoivat heiketä ja tuli kiire leikata hänet ulos toista tietä, joten syntymä jäi näkemättä. Kun kuulin tilanteen, rukoilin ja melkein taoin päätäni käytävän lasiin, koska pelkäsin pahinta. Kun sitten käärö annettiin syliini ja siinä rääkyi pieni tyttö, tunnekokemukseni oli huikaiseva.
Valmistauduin myös Laurin syntymään viisi vuotta myöhemmin samalla tavalla, mutta flunssaisena en taaskaan päässyt mukaan synnytykseen. Onneni oli täydellinen kun sain ensimmäisen pojan. Aika pian huomasimme, että kaksi ihmistainta olivat hyvin erilaisia. Jos Katja oli tomera pikku-neiti, niin Lauri oli erittäin herkkä poika, hän reagoi aivan eri tavalla ympäristönsä tunnetiloihin. Koin sen rikkautena. Kuinka rikas olenkaan!
Sitten tuli Kaisu-pikkuiseni, jonka sain ensimmäisenä suoraan kohdusta käsivarsilleni pestäväksi. Ensimmäisen kerran kuulin sen kun vastasyntynyt vetää keuhkot täyteen ilmaa ja päästää ilmoille ensimmäisen itkunsa, mikä voima se onkaan! Jälleen oli aivan erilainen ihmistaimi, jolla myös oli oma tahto.
Hannu oli toinen syntyjä, jonka näin ja koin ensirääkäisystä lähtien. Hannussa oli voimaa, hän tuli lupaa kyselemättä ottamaan paikansa. Kokeilun halu ja uteliaisuus tuli esiin jo aivan pienenä. Ehkä siinä oli myös hiukan hullun rohkeuttakin luonteessa. Hannuhan sukelsi olohuoneen korkealta pöydältä pehmustaen hyppyään pienellä tyynyllä, tajuhan siinä meni.
Jaakon syntymä oli sisarussarjan viimeinen ja hänen elämänsä ensimmäiset minuutit olin todistamassa ensiraääkäisyineen ja pesemisineen. Jaakko tuli ottamaan paikkansa vähän vanhemman veljensä valtaamalta alueelta. Jaakon varhaisia vaiheita leimasi hymypoikamainen huumori, hyvätuulinen pikkumies valloitti sydämet. Myöhemmin olen heitä kahta, Hannua ja Jaakkoa pitänyt melkein kaksosina. Heissä on jotain samaa luin Lukaksessa ja Lassissa. Lukas on vähän samantapainen kuin Hannu ja Lassi muistuttaa Jaakkoa. Laurissa näen paljon itseäni, varsinkin kun vertaan lapsuuttani hänen lapsuuteensa. Kaisu muistuttaa luonteeltaan jonkin verran sisartani Arjaa ja Isabellan ja Katjan nimet menee välillä sekaisin mielessäni. Mutta kaikilla kuitenkin ovat omat, ainutlaatuiset ominaisuutensa.
Minulla oli omat mustat vuoteni ennen avioeroa ja sen jälkeen, joista joskus ehkä kirjoitan enemmän, taloudellinen ahdinkoni oli musertava, mutta lasten olemassa olo oli elämän tarkoitusta antavaa ja antoi minulle voimaa mennä läpi "harmaa kiven".
Uudessa avioliitossa kohokohtia on ollut Isabellan syntymä, jossa jälleen sain olla mukana ensihetkestä lähtien. Se täytyy sanoa, että se ei koskaan ole muodostunut rutiiniksi, se on aina yhtä koskettava hetki kyynelineen.
Isän mukana olo synnytyksessä onkin eri tavalla sitouttava suhteessa lapseen. Onhan se myös sitouttava puolisoonkin nähdeen, kun näkee sen sankariteon, mihin nainen käy taistellessaan läpi synnytyksen eri vaiheet.
Kaksosten syntymä oli jotakin spesiaalia, kuin upea finaali synnytysten sarjassa ja siinä mukana ollen. Ikäeroa Lukakselle ja Lassille tuli 15 minuuttia ja oli se aika touhu, kun toisen sai pestyä, sai siirtyä seuraavaan. Siinä jo näki, että pojat oli erilaisia, eiväthän olleet edes identtisiä.
Mitä on isyys nyt, kun kaikilla on jo selkeä oma tahto ja aikuisilla lapsilla oma elämänpiiri?
Tietysti tuntuu hyvältä, että aikuiset lapseni ovat löytäneet oman paikkansa elämässä ja ihmissuhteensa. Kiistän sen, että se olisi velttoutta, etten ole ryhtynyt ohjailemaan "omien" lasteni elämää, se on minun valitsemani filosofia. Niinkuin Kahlil Gibran puhui lapsista:
"Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne. Sillä heillä on omat ajatuksensa."
Tämä lause oli aikoinaan makuuhuoneen kaapin ovessa ja sitä olen noudattanut.